Kun hoivakoti on koti, sitä ei voi käsitellä vain sopimuksena
Mitä tapahtuu, kun ikääntynyt ihminen tarvitsee ympärivuorokautista hoivaa? Hänen pitäisi saada tarvitsemansa palvelu lain mukaisesti ja kohtuullisessa ajassa. Hänen ei pitäisi joutua taistelemaan hyvinvointialueen hallintoa, ohjeita ja sopimusjärjestelyjä vastaan.
Pirkanmaan hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluasumista koskevat viime vuosien viranomaisratkaisut antavat kuitenkin aihetta vakavaan kysymykseen: onko järjestelmässä aina muistettu, ketä varten se on olemassa?
Elokuussa 2024 apulaisoikeusasiamies katsoi Pirhan toimineen lainvastaisesti ympärivuorokautisen palveluasumisen järjestämisessä. Ratkaisussa käsiteltiin muun muassa tilanteita, joissa palvelua joutui odottamaan yli kolme kuukautta, sekä palvelujen järjestämistä koskeneita yleisiä ohjeita.
Asia ei jäänyt tähän. Oikeusasiamiehen myöhemmissä ratkaisuissa käsiteltiin muun muassa palveluasumisen kriteerejä ja niiden soveltamista. Joulukuussa 2025 Pirhalle annettiin huomautus aiemmin käsitellyn kokonaisuuden jatkotoimista.
Toinen ongelmakokonaisuus liittyi palveluntuottajien sopimuksiin ja suorahankintoihin. Kilpailu- ja kuluttajavirasto puuttui Pirhan menettelyyn vuonna 2025. Markkinaoikeus katsoi Pirhan rikkoneen hankintalakia ja määräsi 500 000 euron seuraamusmaksun. Korkein hallinto-oikeus vahvisti kesäkuussa 2026 keskeisen oikeudellisen johtopäätöksen, mutta alensi seuraamusmaksun 200 000 euroon.
Kyse ei kuitenkaan ole vain hankintalaista.
Kesäkuussa 2026 apulaisoikeusasiamies katsoi Pirhan toimineen virheellisesti tilanteissa, joissa palveluntuottajan sopimuksen päättäminen vaaransi asiakkaan mahdollisuuden jatkaa tarvitsemansa palvelun saamista samassa hoivakodissa. Samalla käynnistettiin valtakunnallinen selvitys ikääntyneiden asumispalvelujen laadusta.
Näitä ratkaisuja ei pidä laskea yhteen niin, että jokainen olisi uusi ja toisistaan riippumaton lainrikkomus. Osa liittyy samaan tapahtumaketjuun ja osa kokonaan eri kysymyksiin. Mutta juuri kokonaisuus on huomionarvoinen.
Kun palveluasumisen järjestämisestä, odotusajoista, palvelukriteereistä, hankinnoista ja hoivapaikan jatkuvuudesta syntyy toistuvasti viranomaisarvioita, on syytä pysähtyä.
Vanhukselle hoivakoti ei ole vain palveluntuottaja. Se on koti.
Muutto tutusta hoivakodista toiseen ei ole vanhalle ihmiselle pelkkä hallinnollinen järjestely. Se voi merkitä tutun henkilökunnan, ympäristön, muiden asukkaiden ja päivittäisten rutiinien menettämistä.
Siksi päätöksiä tehtäessä pitäisi aina kysyä myös yksi yksinkertainen kysymys:
Mitä tämä päätös tarkoittaa vanhukselle?
Talouden hallinta, hankintojen lainmukaisuus ja palvelujen tehokas järjestäminen ovat kaikki tärkeitä. Mutta niiden ei pitäisi koskaan peittää alleen palvelujen alkuperäistä tarkoitusta.
Hyvinvointialueen tehtävä on järjestää ihmisille heidän tarvitsemansa palvelut lain mukaisesti.
Vanhuksen ei pitäisi joutua odottamaan kohtuuttomasti. Hänen ei pitäisi joutua puolustamaan oikeuttaan tarvitsemiinsa palveluihin viranomaisesta toiseen. Eikä hänen kotinsa pitäisi muuttua hankintapäätöksen sivuvaikutukseksi ilman, että hänen yksilöllinen tilanteensa otetaan aidosti huomioon.
Järjestelmän onnistumista ei lopulta ratkaise se, kuinka tehokkaasti sopimuksia hallinnoidaan. Sen ratkaisee se, saako ihminen tarvitsemansa hoivan silloin, kun hän sitä tarvitsee.
Terveisin Unto Murto, SoTe- ja PePa-vastaava
